Tähän luukkuun paljastuu lyhyt teksti siitä, miten keppihevoset vaikuttavat monen arkeen. Eli popparit esiin ja koneen, padin, puhelimen jne, eteen.
Keppihevoset muuttavat harrastajansa elämän
Ihan ensiksi voin sanoa miten paljon keppihevoset muuttavat harrastajansa arkea. Nykyään mietin joka päivä keppihevosia, tuskinpa vielä kaksi vuotta sitten ajattelin keppihevosista kuukauden aikana. Keppihevoset ovatkin siksi erikoisia, jos niihin jää loukkuun, niin sitten jää, vaikka päättäisi lopettaa harrastuksen, kyllä kai Kepparit tulevat joskus muistoina taas esille? Kai joku aina joskus muistaa mitä nuoruudessaan on tehnyt, keppihevosethan saattavat tuoda pelkkää iloa niille jotka eivät voi ratsastaa oikeilla hevosilla, esimerkiksi perheen varakkuuden tai mahdollisten loukkaantumisten takia. Kyseessähän voi olla ihan synnynäinen häiriö, kehitysvamma, joka estää ratsaille nousun.
Kun sitten joskus päättää, että hei, mä tahon harrastaa tätä, en vaa leikkiä, niin silloin saattaa alkaa jo keppihevosiin muodostuva side, vahva kuin mikä. Totuuden hetki on kun ikä alkaa kasvaa eikä ratsastus innosta enään. Jotkut lopettavat ratsastuksen ollessaan vasta seitsemän, toiset taas parikymppisenä. Eniten vaikuttaa ratsastuksen lopetus keppihevosilla, monet joutuvat silloin niin sanotusti vaakalaudalle. Tällöin he joutuvat tasapainottelemaan, haluavatko he lopettaa keppistelyn vai jatkaa tekemällä keppihevosia ja touhuamalla vaikka URL? Lopputulos on aina itse päätettävissä, itse uskoisin että suurin osa valitsee vaihtoehdon nro. 2, itsekkin valitsisin, mutta sillä en muutenkaan ratsasta keppihevosilla ja olen muutenkin ratsastanut niin vähän, keppihevosilla ratsastuksen lopettaminen on minulle helppoa, toisille se saattaa olla kovinkin vaikeaa. Siksi jokaisella keppihevosharrastajalla pitäisi olla oma mielipide omista jutuistaan, eli älkää aina miettikö samalla tyylillä kun suurin keppihevosharrastajaidolisi, aina voi olla oma itsensä, voit vaikka keksiä vielä paremman tavan tehdä jotain.
Käsitytaidot paranevat, kun harrastaa keppihevosia...
Keppihevoset muuttavat luonnetta
Tarkoitus oli lopettaa äskeiseen lyhyeseen tekstin pätkään, mutta päätinpä sitten lisätä vielä tämmöisen lyhyen jutskan.
Elikkäs, se on totta, keppihevosilla on suuri vaikutus muuttaa ihmisen luonnetta ja persoonaa, kun harrastaa keppihevosia, huomaa pian, että oppii virheistään uusia asioita, itseasiassa kaikkea. Harjoittelemalla ompelutaito paranee, keppihevosten tekeminen saattaa tuoda uusia asioita aivoihin, monesti koulupäivän aikana tekisi mieli vain rynnätä kotiin ja saada se riivatun harja valmiiksi. Se, kuinka keppihevoset muuttavat luonnetta, on vaikeasti selitettävissä, mutta uskoisin silti, että kaikki te keppariharrastajat osaatte nähdä muutosta itsessänne silloin kun aloititte kepparit ja nyt, eikös?
Keppihevosten tarjoamat hyvät puolet
Keppihevoset tarjoavat meille harrastajille paljon etuja, näihin kuuluvat käsityötaitojen parantuminen, liikunta, ystävien saaminen, rahankäsittelytaito, sekä muita vastaavia. Minun vanhempani ainakaan eivät ole keppihevosharrastusta vastaan, sillä Kepparit ovat hyödyllisiä elämässä, ompelutaitoni on ainakin parantunut huimasti jo tekemällä muutaman kepparin! Keppihevoset pysyvät aina lähellä sydäntäni, ne jäävät varmasti muistikuvaksi, koko elämäni ajaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti